tiistai 14. lokakuuta 2014

Musiikkia?

Hääjuhlan musiikki on mietityttänyt meitä pitkään. Haluamma häidemme olevan kunnon pirskeet ja juhlinnan jatkuvan pitkälle yöhön, joten musiikilla on viihtyvyyden kannalta iso rooli. Tietenkään jokaista vierasta emme voi musiikkivalinnoilla miellyttää, mutta hyvä musiikki itsessään luo rentoa tunnelmaa ja viihtyvyyttä ympärilleen. Musiikin suhteen häissä onkin olemassa oikeastaan kolme vaihtoehtoa: bändi, dj tai tietokone (esim. Spotify). 

Bändi antaa ehkä näistä vaihtoehdoista eniten, sillä elävää musiikkiahan ei ihan helposti voita mikään. Toki hääbändin täytyy olla hyvä ja osata asiansa, jotta tunnelma vastaa toivottua. Bändiä varatessa kannattaa tutustua heidän musiikkiinsa erilaisten demojen kautta. Lähes jokaiselta hyvältä bändiltä löytyy esimerkiksi Youtubesta videokoosteita heidän kappaleistaan. Kokeneella hääbändillä on kattava soittolista, josta voi ennalta valita itseään miellyttävät kappaleet soitettavaksi. Itse vaikuttamalla saa soittolistasta juurikin oman näköisen ja kuuloisen!


Kuva Pinterestistä.

Dj:n ehdoton etu on sen monipuolisuus! Dj voi soittaa mitä tahansa ennalta sovittua eikä erilaiset vaativammatkaan tyylisuunnat, kuten esimerkiksi rap, jää soittolistalta pois! Vaikka elävä musiikki on hienoa, myös taitava Dj ottaa helposti yleisön haltuun ja tekee musiikin osalta illasta viihdyttävän.


Kuva Pinterestistä.

Pienen budjetin vaihtoehto on soittaa kaikki tai osa musiikeista tietokoneelta. Tietokoneellehan voi rakentaa helposti jo valmiiksi erilaisia soittolistoja, jolloin myös eri tyylisten kappaleiden soittaminen onnistuu helposti! Tällä tavalla säästääkin pitkän pennin, sillä musiikin ostaminen netistä on huomattavasti huokeampaa kuin bändin tai Dj:n palkkaaminen. Tietokone hyvällä nettiyhteydellä varustettuna mahdollistaa myös esimerkiksi Youtuben käytön, jolloin tanssivat juhlijat voivat itse valita suosikki biisejään tanssittavaksi. Tämä onkin kai suht yleinen tapa häissä ainakin loppuillasta / yöstä?!

Vaihtoehtoja musiikin suhteen on monia. Meillä päätökset ovat vielä hieman auki ja tarjonnasta sekä hinnoista tulee vielä ottaa selvää ennen kuin lyömme musiikin lukkoon:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti