sunnuntai 31. elokuuta 2014

Juomien esillelaitto häissä

Kuten jo jossain aiemmassa kirjoituksessa taisin mainita, tarjoilemme häissämme vieraille alkoholijuomia. Hääpaikkamme valikoimme sen mukaan, että saamme sinne itse ostetut juomat tuoda tarjottavaksi. Tässä onkin hyvä säästökohde monelle hääpaikkaansa vielä miettivälle! Hääbudjetista säästää melkoisen summan, jos ei tarvitse tarjoilua kustantaa hääpaikan ravintolan puolelta. Itse olemme päättäneet käydä hakemassa juomatarjoilumme Virosta, jolloin saamme juomat hankittua vieläkin edullisemmin.

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Mitään tarkempaa suunnitelmaa häiden juomatarjoilusta emme ole vielä tehneet. Haaveilijana rupesin kuitenkin jo miettimään juomien esillelaittoa irtotölkkien osalta. Hääpaikassamme taitaa olla valmiina sellainen iso baarimainen kylmäkaappi juomille, mutta tietenkin haluaisin laittaa juomat kauniimmin esille. Käytännöllisiähän nämä esillepanot eivät välttämättä ole, mutta sitä kauniimpia sitten ovatkin!

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Nyt vain pitäisi löytää sopivia astioita ja mielellään ihan kohtuulliseen hintaan! Tai ehkä oikeestaan sitä ennen täytyisi myydä tämä idea sulhasellekin..

perjantai 29. elokuuta 2014

Ruokailu häissä

Ruoka on häissä asia, jolle on (ainakin meillä) monia vaatimuksia. Sen pitää olla hyvää ja sitä täytyy olla riittävästi tarjolla. Menun tulee olla vaihteleva ja eikä se saa olla liian raskas. Sen täytyy miellyttää vieraita, mutta olla ennen kaikkea meidän näköinen. Ja tietenkin vielä siihen (pirun) budjettiinkin sopiva.

Kuva Pinterestistä.

Olemmekin viime viikkoina mietiskelleet ja mutustelleet erilaisia tarjoiluvaihtoehtoja ja kilpailuttaneetkin niitä muutaman pitopalvelun kesken. Miten voikaan olla vaikeaa miettiä mitä haluamme tarjottavaksi ja millä budjetilla lähdemme tarjoilua toteuttamaan? Palaan aiheeseen uudemman kerran, kunhan etenemme menumme suunnittelussa ja saamme vastauksia lähettämiimme tarjouspyyntöihin. Tuntuu vaan hassulle suunnitella häämenua, kun häihin on kuitenkin lähes vuosi vielä aikaa! Toisaalta, ihan konkreettista ;)

tiistai 26. elokuuta 2014

Katse käsiin

Koska katseet kääntyvät pitkin hääpäivää useammankin kerran käsiin, tulee käsien ja kynsien huolto tarpeen ennen hääpäivää. Käsien kevyt kuorinta ja rasvaus takaavat, että kädet ovat parhaimmillaan tuona tärkeänä päivänä.

Kuva Pinterestistä.
Kynnet saa siistiksi helposti itse tekemällä siistin viilauksen ja lakkaamalla kynnet kauniin sävyisellä lakalla. Näyttävämmän (ja stressivapaan!) lopputuloksen saa antamalla ohjat ammattilaiselle ja teetättämällä kynnet. Näistä vaihtoehdoista voisin etsiä tietoa omaan erilliseen postaukseen.

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Omaa silmää miellyttää eniten kysien(kin) kohdalla neutraalit sävyt ja klassinen muoto. Kuvituksena tekstin lomassa onkin vaihtoehtoja, joita voisin miettiä itselleni toteutettavan hääpäiväksi. Erityisesti pidän tästä viimeisestä kuvasta. Sopivan simppeli, mutta siltikin riittävän näyttävä!

Kuva Pinterestistä.


torstai 21. elokuuta 2014

Haaveilua lämpimästä

Vaikka vuodenajat ovatkin Suomessa rikkaus, niin kyllä tämä tulevasta syksystä muistutttava kylmyys ja pimeys joka vuosi yllättävät. Joka vuotista on myös syksyn tullen mielen valtaava lämmön kaipuu..

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Hmm.. Ei tainnut yhtään ainakaan helpottaa?!

maanantai 18. elokuuta 2014

Kaasojen mekot

Kaasoilla on totta kai tärkeä rooli hääpäivänä ja olenkin onnekseni saanut rinnalleni kaksi upeaa ihmistä jakamaan tärkeää päiväämme! Yleensä kaaso(t) ja bestman(it) vastaavat häissä mahdollisista ohjelmanumeroista tai ainakin toimivat jonkinlaisena juontajana, joka kertoo hieman päivän kulusta ja ohjelman etenemisestä. Koska kaasot ovat esillä koko hääpäivän ajan, onkin tärkeä muistaa, että myös heidän pukeutumiseen kannattaa uhrata hieman ajatusta.

Kuva Pinterestistä.

Kuva Pinterestistä.

Olen saanut nyt päähäni, että haluan kaasoilleni samanlaiset tai edes saman väriset mekot. Koska kaasoja on kaksi, on mekkojen hankkiminen myös taloudellisesti mahdollista. Mitään järkevää syytä samankaltaisille mekoille en keksi, mutta ovathan ne kauniimman näköiset yhdessä kuin totaalisen erilaiset vastaavat. 
 
Kuva Pinterestistä.

Kuva Pinterestistä.

Mekkojen hankkiminen voisi toimia myös kiitoksena kaasoille heidän tärkeästä roolistaan. Vaikkei kaasoille mitään erityisen isoa tehtävälistaa ojentaisikaan, on heillä yleensä hääjärjestelyissäkin iso rooli. Viimeistään hääpäivänä kaasot ovat kultaakin kalliimpia ojennellessa nenäliinoja, puuteroidessa nenän päätä ja pidellessä hääpuvun helmoja morsiammen vessassa käymistä helpottaakseen.. 

Kuva Pinterestistä.

Mekot kaasoille hankkimalla saisivat he tietenkin myös ihanan muiston vaatekaappiinsa toivottavasti heillekin tärkeästä päivästä! Tämän pohdinnan jälkeen ei tämä kuulostakaan enää ihan niin turhalle idealle.. ;)

Hiukset auki häissä?

Pitkistä hiuksista saa helposti juhlavan näköiset myös jättämällä ne auki. Isot kiharat ja erilaiset hiuskorut takaavat näyttävän kampauksen. Jotta kampauksesta tulisi kuvien tapaan erityisen näyttävä, on hyvä muistaa, että kihartamalla hius lyhenee. Hiuksiinhan saa tosin nykyään kampaajan penkiltä lisäpituutta erilaisilla hiusten pidennyksillä. Kotioloissakin hiuksiin saa lisättyä pituutta käyttämällä helposti hiuksiin laitettavia sekä niistä irroitettavia klipsipidennyksiä.


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Pidän erityisesti auki olevissa hiuksissa siitä, miten ne antavat kauniit kehykset kasvoille. Ne myös luovat kantajalleen herkkyyttä ja antavat tyyliin ripauksen pehmeyttä.

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Ammattilaisella laitettuna kiharat tulevat varmasti säilyttämään laineensa aamuyön pikkutunneille asti. Mikäli haluaa säästää ja pihistää hieman hääbudjetista, niin kiharat voivat silloinkin olla hyvä kampausvaihtoehto. Etukäteen kannattanee tosin harjoitella kiharoiden tekemistä ja perehtyä kiharakampauksen pohjustukseen, jotta kiharat pysyvät suoristumatta läpi hääpäivän.

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Paria asiaa jäin kuitenkin miettimään aukinaisten hiusten osalta. Tuleekohan tälläisessä kampauksessa kuuma hääpäivänä, jos aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpömittarin lukema kipuaa lähemmäs 30 astetta? Entä suoristuuko kiharat, jos ilmassa onkin paljon kosteutta? Siis jos hääpäivänä ei aurinkoa löydy etsimälläkään, vaan sadepilvet valtaavat taivaan. Hmm.. Luulisin, että ammattilaisilla on vinkkejä ja poppaskonsteja kiharoiden tekoon ja niiden kestoon. Kannattaakin siis varmasti kääntyä oman kampaajan puoleen omien kampausmietteiden kanssa. Tällöin ainakin varmistaa, että saa valitsemastaan kampauksesta mieluisen eikä yllätyksiä tai pettymyksiä tule hääpäivänä, ainakaan kampauksen suhteen!

Hääkimppu

Hääkimppu on varmasti lähes jokaiselle morsiammelle tärkeä osa hääpäivää ja omaa hääpäivän tyyliä. Siitä haluaa tehdä oman näköisen ja oloisen -sellaisen jota voi ylpeänä kantaa matkalla kohti "tahdon"-hetkeä. Ja tietysti tämänkin jälkeen. Kimppu raukka joutuu kokemaan varmasti osansa jännityksestä, kun sitä kädet täristen puristetaan jännityksen ottaessa valtaa morsiammesta. 

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Minulle on tärkeää hääkimpun osalta juurikin se, että se kuvastaa sitä fiilistä, jota haluan hääpäivänäni olevan. Kimpun tulee olla rento, tyylikäs ja suht klassinen. En halua siihen räiskyviä värejä enkä liikaa kikkailua. Vähemmän on enemmän? Muttei se tietenkään saa olla liiankaan yksinkertainen. Ripaus romantiikkaa ei haittaa tätä morsianta. 

Kuva Pinterestistä.

Kimppua suunnitellessa ja pohtiessa olen paljon miettinyt sen kokoa. Olen suht pieni ihminen, joten liian iso kimppu näyttäisi minulla varmasti tyhmältä. Tietenkin on myös tärkeää, ettei se ole liian painavakaan, jotta sen kantaminen sujuisi helposti ja olisi luontevaa. En kuitenkaan halua kimpukseni muutamaa hassua kukkaa, kyllä se saa näkyäkin.

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Turvautuako tässä siihen klassiseen ruusuiseen valintaan? Onhan nämä mallikimput kyllä kauniita, mutta ovatko ne kuitenkin liiankin yksinkertaisia?


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Myös pioni kukkana houkuttelee kovasti. Pidän sen näyttävästä, mutta kuitenkin tietyllä tapaa hillitystä ulkomuodosta. Ihana! Oikeasti näiden kuvien kimpuista kaikki ovat niin upeita, että voisin ottaa noista jokaisen kimpukseni! Nämä kimput ovat tosiaankin kuin koruja!

Suut makeaksi?

Eksyin taas kerran täysin haaveilulinjalle, kun vajosin tähän makeaan maailmaan. Sanattomaksihan näiden ihanuuksien edessä menee! 


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Ja viimeisenä minun ehdottomat lempparit. Näistä kumpi vain olisi niin täydellinen meidän häihin!
 
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.


Raaskisiko näitä oikeasti edes syödä!?

Hääjuhlan viettopaikkoja Joensuussa

Pienen kaupungin kompastuskivi, joka nousee esiin häitä suunnitellessa, on ehdottomasti juhlapaikkojen vähäisyys. Toki kuten jo aiemmin mainitsin, on makuja ja mieltymyksiä melkeinpä yhtä monta kuin hääpariakin. Mikäli kutsuttavien joukko on noin 70-80 henkinen, vähenee juhlapaikat entisestään. Ajattelin kirjoitella hieman Joensuun ja lähiseudun häiden viettopaikoista, joita itse harkitsimme.

Maatilamatkailu Hirvonen sijaitsee Suhmurassa noin 20 kilometrin päässä Joensuusta. Juhlatilaan mahtuu hyvinkin 80 henkilöä ruokailemaan, ja silti tilaa jää myös tanssahtelulle. Vuorokausikohtainen vuokra on tällä hetkellä 600€. Sitä nouseeko vuokra ensi kesänä, ei emäntä osannut meille vielä kesäkuun alussa sanoa. Tuskin kuitenkaan mitään suurta nousua tapahtuu. Ympäristönä tuo Maatilamatkailu Hirvosen tila on aivan ihana kesähäille ja paikassa saakin juhlia vapaasti ihan aamuyön tunneille asti. Juhlasalista on näkymät järvelle/lammelle. Paikkaan saa viedä omat juomat, mutta pitopalvelu tulee tilata talon emännältä. Ruokia olen kuullut kehuttavan ja hän niitä rakkaudella tuntuu valmistavankin. Hinnat tosin ovat mielestäni hieman korkeammat kuin muilla pitopalveluyrityksillä, ainakin näin nopealla vertailulla. 

Muutaman kilometrin päässä keskustasta sijaitsee Hasanniemen huvila, joka on kunnostettu todella kauniiksi. Huvilaa isännöi pitopalveluyritys Leilan Pannu ja Pata, ja luonnollisesti pitopalvelu tuleekin heidän kautta tilata. Hinnat ainakin nettisivujen perusteella vaikuttivat olevan perustasoa. Omat juomat saa paikan päälle viedä itse. Vuorokauden varausaika on 10.00-09.00. Paikan vuokrasta en tiedä, sillä koska juhlimaan mahtuu vain noin 60 henkilöä, emme tätä paikkaa käyneet itse edes katsomassa. Harmitti todella paljon, sillä paikkana tämä olisi ollut minulle erittäin mieluisa!

Myös Vainoniemen huvila sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta. Huvilan alakertaan mahtuu noin 60 ihmistä ja yläkertaan, joka käsittääkseni on vuokrattava erikseen, mahtuu noin 40 ihmistä. Nämä henkilömäärät ovat tosin mielestäni vähän liioiteltuja, mutta asiasta en satavarma ole. Huvilassa ei saa olla avotulta, eli kynttilät kuuluvat ei-listalle. Myös tanssi on huvilan sisätiloissa kielletty. Ruoat ja juomat saa paikan päälle tuoda itse, ja huvilan keittiöstä löytyy astiasto sadalle hengelle. Huvilan pihalla on ihana katos, johon saakin kivasti viritettyä bändin ja tanssilattian hyvän sään salliessa. Huvilan vuokrasta ja vuokrausehdoista en tarkemmin tiedä.

Aivan Joensuun ytimessä sijaitsee Laulutalo, jota vuokraa Joensuun Mieslaulajat. Tilaan mahtuu noin 80 henkilöä, jos käytössä ovat sekä juhlasali että veranta. Paikan päälle saa tuoda itse hankitut ruoat ja juomat. Käytössä on talon puolesta keittiö ja astiasto. Laulutalon ympäristössä ei ole pihaa lainkaan eli juhlaväki ei voi levittäytyä juuri asfalttipihaa paremmin ulos hyvänkään ilman salliessa. Lisäksi tilasta tulee poistua klo 24.00 mennessä, etteivät naapuritaloissa asuvat ihmiset häiriinny. Vuorokausivuokra on muistaakseni 600€ ja jos haluaa mennä koristelemaan paikkaa edellisenä päivänä, tulee vuokra maksaa tuplana. 

Kontiolahden kotiseutukeskus sijaitsee noin 20 kilometrin päästä Joensuusta. Paikalla on vanha kunnostettu päärakennus ja juhlatilaan sopiva navetta. Navettarakennus on sisäpuolelta aivan ihana! Seinät ovat tummaa kiveä puoleen väliin saakka ja tästä ylöspäin laudoitettu. Navetassa on lisäksi vessat, kylmätiloja ja pieni keittiö. Navetan vuokra on 600€ ja mikäli haluaa vuokrata myös päärakennuksen, niin kustannukseksi tulee yhteensä 1000€. Koristelemaan pääsee paikan päälle jo edellisenä päivänä (ainakin jos juhlat pidetään lauantaina) ja purkaa saa seuraavana päivänä. Mikäli haluaa vuokrata vain navetan, voi 30€ hintaan vuokrata paikan päältä astiaston sekä päärakennuksessa sijaitsevan pitokeittiön käyttöoikeuden. Juhlia saa aamuyöhön saakka, mutta musiikkia täytyy puolen yön maissa hiljennellä, ettei viereisien talojen asukkaat kovasti häiriinny.

Muita varteen otettavia juhlapaikkoja Joensuun alueella tai lähiympäristössä ovat esimerkiksi Kokkalan erä ja matkailu, Joukiisenranta ja Utran Uittotupa. Kokkalan erä ja matkailu vuokraa kunnostettua navettarakennusta, jonne mahtuu noin 100 henkeä. Tänne matkaa tulee Joensuusta noin 30 kilometriä. Joukiisenrantaan mahtuu juhlijoita noin 50-70. Matkaa Joensuusta paikan päälle kertyy noin 40 kilometriä. Utran Uittotupa sijaitsee noin 5 kilometrin päässä keskustasta. Ympäristö on ihana jokimaisemineen ja siistine tiluksineen. Paikan päältä tulee ottaa ruoat ja ymmärtääkseni nykyään myöskin juomat. Tilavuokrista tai ehdoista minulla ei näiden paikkojen osalta ole käsitystä, sillä emme itse tutustuneet näihin kuitenkaan sen tarkemmin.

Juhlapaikaksi varasimme häillemme Kontiorannan kotiseutukeskuksen. Paikka itsessään sai meidät ihastumaan ja tarjoaa meidän häillemme upea ympäristön. Kontiolahdesta paikkana on meillä myös hyviä muistoja, joten hääpaikan valinta osaltamme oli suht helppo. Vuokrasimme paikasta siis navetta rakennuksen + astiat ja päärakkenuksen pitokeittiön käyttöoikeuden. Ehkä hieman olen nyt jälkeen päin ruennut stressaamaan tuota henkilömäärää.. Mahtuuko tilaan oikeasti 80 henkeä istumaan hyvin?! Juhlapaikka on joka tapauksessa nyt varattu eikä tuota vaihdeta. Onneksi kutsujen lähettäminen ei ole vielä ajankohtaista, joten kutsuttujen määrää voi tarvittaessa vielä hioa, mikäli oikein paha stressi tämän juhlapaikan suhteen iskee...

Rento nuttura

Entäpäs jos hiukset olisikin hääpäivänä reilusti rennosti? Tämä tyyli jotenkin vetoaa minuun eniten. Tälläinen kampaus toisi varmasti osaltaan kivasta vastapainoa suht klassiselle puvulleni, ja tekisi samalla häätyylistä modernimman ja nuorekkaamman. 


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Pidän siitä, että kampaukset ovat huolitellun rennon näköisiä. Sellaista siistiä kotikutoisuutta, joka tuo juhlatyyliin omanlaistaan asennetta.


Kuva Pinterestistä.

Rento nuttura sopii hyvin varmasti jokaiselle morsiammalle ja jokaiseen hääjuhlaan, mutta sopivin valinta se on mielestäni maalaisromanttisiin häihin. Tällöin kaiken ei kuulukaan olla sliipattua ja vahalla siloiteltua, vaan kampauskin saa olla näyttävä rennolla otteella. 


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Tätä hiustyyliä täytyy oikasti miettiä ja se onkin hyvin korkealla suosiossani tällä hetkellä. Tietysti vajaassa vuodessa voi mielikin muuttua... Hääkampauksen valinta onkin vaikeaa juuri siksi, että jokaisessa minusta otetussa kuvassa kampaus tulee näkyviin. Esimerkiksi hääkenkien osalta pieleen mennyt valinta ei ole niin radikaali.. Onkin hyvä käydä näitä vaihtoehtoja jo ajoissa läpi ja jättää mahdolliset kampausvaihtoehdot hautumaan mieleen. Luulen, että keväällä ajatukset tämän(kin) suhteen ovat jo huomattavasti selkeämmät!

Häämeikki

On kai sanomattakin selvää, että häämeikki on tärkeässä roolissa hääpäivänä. Häämeikkiä kannattaa suunnitella jo etukäteen, sillä kauniissa meikissä jokainen tuntee itsensä upeaksi. Ei kai hääpäivä tee tähänkään poikkeusta?


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Häämeikiltä edellytetään paljon. Hääpäivä on täynnä tunteita ja meikin täytyykin selviytyä niiden jokaisen läpi. Sen tulee kestää koko päivän itkuineen ja nauruineen, helteineen ja sateineen. Meikin tulee olla siis taidokkaasti pohjustettu, jotta se todella pysyy kasvoilla eikä "valahda" päivän edetessä. Olisipa noloa ja kiusallista, jos huomaisi hääpäivänä meikin muuttuvan suttuiseksi. Varmasti tästä syystä monet morsiammet suuntaavatkin suosiolla ammattilaisen meikattavaksi hääaamuna.


Kuva Pinterestistä.

Kauniin meikin edellytys on kuulas ja heleä iho. En ole käynyt vuosiin (kääk!!) kosmetologilla ihon puhdistuksessa. Tämän aion korjata nyt syksyllä ja keväällä sekä juuri ennen häitä (kesäkuun alussa?), jotta varmasti mahdollisimman paljon epäpuhtauksia saataisiin pois kasvoiltani ennen hääpäivää. Näistä lisää myöhemmässä postauksessa.


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Itseäni miellyttää nämä kuvissa esiintyvät meikkityylit. Toinen tyyleistä on luonnollisempi, tyttömäisempi. Luonnollisessa meikissä juuri ihon heleys korostuu mielestäni vieläkin enemmän. Pidän kovasti tälläisestäkin ei-niin-vahvasta meikistä, mutta näyttääkö tämä esimerkiksi kuvissa hieman tavalliselta?! Toinen meikkityyli, joka miellyttää minua kovasti, on hieman vahvempi silmien korostaminen. Se tuo kauniisti huomiota silmiin ja antaa häämeikille lisää ilmettä. Kun huulimeikki on neutraali, ei tälläinen häämeikki ole ollenkaan yliampuva morsiammelle. 


Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Oikein valittu meikki korostaa kantajansa parhaita puolia ja sillä voi häivyttää hieman niitä mahdollisia ongelmakohtiaan. Meikki tuleekin olla yksilöllinen ja aina morsiammen näköinen! Kaunis meikki antaa itsevarmuutta ja saa varmasti osaltaan morsiammen kuin morsiammen hehkumaan suurena päivänä vielä hieman odotettua enemmän!