Muistamiset mietityttivät meitä mieheni kanssa paljonkin. Varsinkin kaasoille tuntui olevan hankala keksiä mitään järkevää muistamista, turhuuksia kun emme halunneet ostaa. Muistamisessa on mielestäni tärkeää se, että lahja sisältää jonkun idean. On muuten helpommin sanottu kuin tehty löytää jotain sopivaa ja kummallekin mieluista, sillä halusimme kaasoille keskenään samanlaiset muistamiset.
jpchenet.fi |
Hyvä kuohuviini ei ole ikinä huono idea! Tämä kuovuva on siis sama, jota häissämmekin tarjoilimme, tosin vaaleanpunaisena versiona. Tuo hääpäivä oli täynnä tapahtumaa, joten kaasot pääsevät nyt häiden jälkeen nauttimaan rauhassa lasit ihanaa kuohuvaa, joka toivottavasti tuo myös meidän häämme mieleen.
Kuva Pinterestistä. |
Lisäksi hankimme kaasoille Thomas Sabon koruriipukset, jotka symboloivat ikuisuutta. Miksi ikuisuus? Koska hääpäivänä vannoimme mieheni kanssa ikuista rakkautta. Koska toivon sydämestäni voivani ylläpitää kaasojeni kanssa ikuista ystävyyttä. Koska olemme mieheni kanssa ikuisesti kiitollisia kaasoilta saamastamme avusta.
Tälläiset oli lahjamme kaasoille ja tarinamme lahjojen takaa. Tärkeintä lahjan suhteen on se, että se on niin antajansa, mutta ennenkaikkea saajansa näköinen. Ja tässä onnistuimme mielestämme hyvin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti