sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hääkirkko

Hääkirkkomme on nyt lopullisesti päätetty, valittu ja varattukin. Varasimme ensin Utran kirkon Joensuusta, sillä en halunnut vihittäväksi suosittuun Joensuun pääkirkkoon. Halusin valikoida kirkoksi sellaisen, johon ei ulkopuolisia niin kovin helposti eksy. Tuo Urtan kirkko vastasikin toivettamme vanhasta puukirkoska, hieman kauempana turistien ihailusta ja viikonlopun viettäjien hengailusta. 

Kontiolahden kirkko
Kun varasimme juhlapaikaksi Kontiolahden Kotiseutukeskuksen, alkoi sulhaseni pohtia ääneen vihkipaikan vaihtamista Kontiolahteen. Aluksi en syttynyt ideasta, mutta hiljalleen se alkoi minustakin tuntua järkevältä vaihtoehdolta. Näinpä kävimme katsastamassa privaatisti esiteltynä tuon Kontiolahden kirkon ja ihastuimme siihen täysin. Kirkko on siis vuonna 1881 rakennettu, ja nyt se on puhjennut loistoonsa vuonna 2009 valmistuneen remontin myötä. Kirkko on aivan ihana!

Kirkko pääoven edestä kuvattuna.
Yksi kirkon sivuovista.


Tässä muutama nopea räpsäisy vihkikirkostamme. Sisäpuoleltakin kirkko on kaunis ja ihanan valoisa! Hääjuhlan viettopaikkamme on kävelymatkan päässä kirkolta, mikä on myös iso plussa. Tällöin vieraidemme ei tarvitse siirtyä ensin Joensuussa Utran kirkkoon ja sieltä juhlapaikalle Kontiolahteen, vaan kaikki tapahtuu nyt samalla suunnalla. Näin ne asiat järjestyy, emme kyllä voisi olla tyytyväisempiä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti