 |
| Kuva Pinterestistä. |
Jos morsiammen puku on pitkä, niin fakta on se, etteivät kengät puvun alta juurikaan näy. Järki huutelee toisella olkapäällä, että on aivan hullua panostaa kenkiin, joita tuskin kukaan näkee päivän aikana muutamaa hassua vilausta enemmän. Ehkei se viiden-kuuden sentin korko tosiaan kaikista huikeimman näköinen ole, mutta hääpäivänä istumista tulee suhteellisen vähän ja kengillä onkin tarkoitus seisoa (ja tanssia) koko päivä (ja yö). Myönnän, tuskin ne yhdentoista sentin korot ne kaikista mukavimmat ovatkaan. Mutta.
Toisella olkapäälläni istuu nainen. Nainen, joka haluaa olla naisellinen ja näyttävä. Nainen, joka tuntee itsensä naiseksi kauniissa, kunnon koroilla varustetuissa korkokengissä. Eikö tuo tunne sitten merkitse mitään?! Kun sanotaan, että naisellisuus ja hyvä olo lähtee jo siitä, että saa pukea kauniit alusvaatteet ylleen. Kyllä, allekirjoitan tämän. Mutta voiko kukaan rehellisesti sanoa, ettei tuntisi itseään super paljon naisellisemmaksi huikean kauniissa koroissa? Itse ainakin saatan tuntea itseni hetken melkeimpä Victorian enkeliksi (hetki = aika ennen kuin katse kohtaa peilin..) kauniit kengät jalassani. Tälläinen itsevarmuus ja hehku on juurikin se tunne, jossa haluan leijua koko tuon hääpäivän ajan!
Milloin mukavuus menee ulkonäön ja naisellisuuden edelle? Kyllähän se järjen ääni on aika kova, mutta kun.. Voiko kenkäfriikki oikeasti laittaa jalkaansa ne perussatiiniset? Eikö siinä ole vähän jo ristiriitaa? Entä jos minä siivoan puoli vuotta niissä huikeissa kengissäni, luulisi jalan tottuvan siinä ajassa siihen yksitoista senttiseenkin.. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti