torstai 23. huhtikuuta 2015

Sulhasen puku

Kävimme tänään sovittelemassa miehelleni juhlapukua paikallisessa juhlapukuliikkeessä Joen Juhla-asussa. Taas to do-lista väheni yhdellä kohdalla, kun saimme tämänkin asian hoidettua pois alta. Pienen hakemisen ja muutaman kokeilun jälkeen se täydellinen kokonaisuus löytyi ja emme kyllä varmasti voisi tyytyväisempiä olla! Toki meillä oli hieman eriäviäkin mielipiteitä, mutta pääasia on, että sulhanen itse on tyytyväinen pukuunsa. Ja tietenkin myös se, että hän näyttää siinä minunkin mielestä erittäin komealle;)

Kuva Pinterestistä.

Kuten kuvasta näkyy, ei tämäkään asia mennyt suunnitelmien mukaisesti. Hehkutinkin joskus aiemmin tumman puvun yksinkertaista tyylikkyyttä. Hääpäivänä mieheni pukeutuu kuin pukeutuukin sakettiin. Mikäli itse olisin saanut täysin mielivaltaisesti päättää, olisi hänelle vuokrattu puvuksi dante-puku, joka on siis hieman kiiltäväpintainen, kevyt tumma puku. Mieheni kuitenkin tykästyi tuohon sakettiin ja onhan se kieltämättä arvokkaan ja juhlallisemmankin näköinen. 

Kummankin meidän mielestä mieheni häälook on upea ja hienosti hänelle sopiva. Joen Juhla-asusta täytyy mainita muutaman käynnin jälkeen, että olemme saaneet sieltä todella hyvää palvelua. Myyjä on hyvin miellyttävä ja rauhallinen, ei kiirehdi, vaikka aikamme jahkailimmekin. Hinnat eivät todellakaan päätä huimaa ja palvelu noin yleensäkin on mielestäni joustavaa. Voin vain suositella! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti