keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kampaus

Kampaus on ehdottamasti morsiammen yksi tärkeimmistä "asusteista". Kampauksella saa helposti loihdittua sen viimeisen silauksen omaan juhlatyyliin. Klassisesta puvusta saa tehtyä nuorekkaamman rennolla kampauksella ja vastaavasti taas rennommasta hääpuvusta saa hetkessä juhlavamman klassisella, viimeistellyllä kampauksella.

Kuva Pinterestistä.

Kuva Pinterestistä.

Kampauksen valinnan lisäksi stressiä morsiammelle voi tuottaa kampaaja, jolla kampaus tulisi teettää. Juurikin sen sen oikean kampaajan löytyminen. Suosituksia on yhtä monta kuin suosittelijoitakin. On tärkeää, että kampaajan kanssa kemiat sekä ajatukset kohtaavat. Mikäli itsellä ei ole ideaa omasta hääkampaustyylistä, kannattaa kampaajalle viedä kuva hääpuvusta ja kuvailla esimerkiksi fiilistä, jonka haluat itsestäsi hääpäivänä välittyvän. Kampaajat ovat ammattilaisia ja osaavat yleensä hyvin neuvoa ja vinkkailla erilaisista kampauksista, jotka voisivat sinulle sopia. 

Kuva Pinterestistä.

Kuva Pinterestistä.

Minulla on onnea, sillä omistan ihanan ystävän, joka on hiusalan ammattilainen. Hän on lupautunut (kyllä, kysytty tehtävään noin 1,5 vuotta ennen hääpäivää..) taikomaan minulle upean kampauksen häitämme varten. En voisi olla onnellisempi, koska olen todella varma, että hän saa täydellisesti ajatuksistani kiinni. Ja tietenkin olen myös erittäin vakuuttunut hänen taidoistaan. Ihanaa, että saan jakaa hääaamuna hetken ystävän kanssa, se tulee olemaan varmasti ihana muisto hääpäivästä!

Kuva Pinterestistä.

Vaikka normaalisti en juuri käytä aikaani hiusten laittoon, hääpäivänä haluan totta kai hiuksiini tehtävän kampauksen. Mutta millaisen sellaisen? Vaihtoehtoja tuntuu olevan toinen toistaan kauniimpia. Koska olen suht huono hiusten laittaja, en pysty näkemään hääpäivänäkään itselläni klassista, sliipattua nutturaa. Olenkin ihastunut vähän rennompiin hääkampauksiin. Kuvituksena siis tyyliä, jota itse olen kovasti tässä pohdiskellut. Voisi toimiakin?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti