torstai 13. marraskuuta 2014

Turhautuminen

Tiedätkö sen tunteen, kun joku asia innostaa sinua 110 psosenttisesti? Ja vähän ajan kuluttua sama asia ei innosta juuri lainkaan, lähinnä se vain turhauttaa?! Juuri näin. Näissä tunteissa täällä eletään tällä hetkellä.

Kesällä ja alkusyksystä oli tunne, että häät ovat jo melkein ovella. Hyvä, että yöt raaski nukkua, kun aika kului haaveillessa ja huokaillessa. Suunnittelu tuntui ihanalta jä jännittävältä; päivästä tulisi tehdä juurikin meidän näköinen ja meille täydellinen! 

Ja juurikin sellainenhan päivästämme on tulossa edelleen, visio häistä ei ole muuttunut mihinkään. Turhautuminen johtuu ehkä enemmänkin ajan ma-te-le-mi-ses-ta. Turhauttaa, kun haluaisi niin kovasti päästä toteuttamaan suunnitelmia, tehdä haaveista totta, mutta vielä on oikeasti turha lähteä edes korttitarvikkeiden ostoon.

Kaikki tunteet sallitaan ja tämäkin on ihan ok. Välillä on vain niitä päiviä, kun asiat tuntuvat liian kaukaisilta edes haaveiltavaksi. Nyt annan aivojan levätä hetken kaikesta hääsuunnittelusta, uskon sen tekevän ihan hyvää. Lupaan palata tänne loppuviikosta astetta energisempänä ja inspiroivampana ;)


Hilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti