sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Häiden suunnittelu - tammikuu 2015

Ajattelin kirjata ylös kuukausittain häihin asti asioita, joita olemme saaneet tehtyä / sovittua / tilattua. Näin on helpompi nähdä mitä kaikkea on saatu aikaiseksi ja mitä kaikkea pitäisi todellisuudessa vielä tehdä. Tänä iltana ajattelinkin tehdä myös konkreettisen listan asioista, jotka tulee tehdä ennen häitä. Ehkä näin sieltä listalta olisi sitten helppo (hahhah) poimia juttuja tehtäväksi, ja sitä mukaa saisi vetää ruksia niiden yli.

Jo vuoden 2014 puolella saimme päätettyä ja sovittua paljon tärkeitä asioita häihimme liittyen. Päätimme hääpäivämäärän, jonka jälkeen saimme varattua hääkirkon ja häiden juhlapaikan. Myös pitopalvelun ja bändin kanssa teimme sopimukset. Lisäksi ostin viime vuonna hääpukuni, joten sekin on jo löydettynä. 

Kuva Pinterestistä.

Palataksemme tähän vuoden 2015 tammikuuhun, täytyy tunnustaa, ettei toteutusrintamalla ole suuria edistysaskeleita tapahtunut. Saattaa olla vielä muistissa, että minun vuoteni alkoi ihanissa merkissä, kun tammikuun alussa ostimme minulle pitkään etsityn ja viimein löytyneen sormuksen. Lisäksi tammikuun alkupuolella varmistui häidemme valokuvaaja, johon olemme erittäin tyytyväisiä.

Kuva Pinterestistä.

Eli tammikuun saldo:

-Morsiammen vihkisormus
-Häiden valokuvaaja

Vaikkei tehtyjen asioiden lista kovasti tammikuun aikana kasvanutkaan, niin olen siihen silti erittäin tyytyväinen. Nuo kaksi asiaa pyörivät mielessäni ja aiheuttivat minulle muutamia turhia harmaita hiuksia. Nyt ne ovat kuitenkin hoidossa ja voi rueta hoitamaan muita (satoja!!) odottavia asioita! :)

6 kommenttia:

  1. Oiii meinaatko tehdä erikseen postauksen sormuksesta? :) Mä tein postauksen meidän sormuksista ja suosikit löytyikin Lumoavalta (mulle Siro ja miehelle Ukko, molemmat valkokultaa).

    Me varattiin ensimmäisenä valokuvaaja, koska se oli about tärkeintä, kun meillä on kerran salahäät eikä paikalla ole kuin muutama todistaja - valokuvaaja mukaan lukien. Meidän vihkimistilaisuuden ja potretit miljöössä kuvaa Mikko Kaaresmaa Studio Huoneelta. Muutamia muita mieleisiä kuvaajia on Tuomas Mikkonen, Jaakko Sorvisto, Rene Garmider ja JS Disain näin äkkiä muisteltuna... :) Mä rakastan varsinkin hääkuvia niin olis kiva lukea teidänkin valinnasta!

    T. Mariann The Day-blogista jälleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän tapauksessa varsinkin häävalokuvaajan merkitys korostuu! On tosi tärkeää, että tilaisuus kuvataan kauniina ja kuvaaja on taitava ikuistamaan kaikki tunteet ja ne oikeat hetket:) Luinkin teidän sormus-postauksen! Ihanat ja aikaakestävät ovat kyllä:) Ainakin itselle tuo aikaakestävyys on myös tärkeää sormuksessa:)

      Meille on tulossa aloitteleva häävalokuvaaja kuvaamaan häämme. Ajattelin tehdä tästä jossain vaiheessa oman postauksen, kunhan vaan saan aikaiseksi sellaisen rakentaa. Itsekin pidän hääkuvista, kauniista sellaisista! Jotenkin vain kävi niin, että tuo budjetti rupesi paukkumaan asiassa kuin toisessakin, joten emme olleet valmiita panostamaan kuvaajaan vajaata 2000 euroa. Tässä siis syy:)

      Mä en esittele minun sormusta ennen hääpäivää, sen jälkeen luonnollisestikin saatte ihan varmasti katsella siitä kuvia kyllästymiseen asti;) Pidän kuitenkin tätä omalla nimelläni ja ehkäpä jossain vaiheessa myös omalla kuvallakin, joten en halua, että kukaan vieraistamme näkee sormusta ennen hääpäiväämme:) Ei siis ole mitään muuta tai suurempaa syytä salata sormustani!

      Miehelleni emme taas näillä näkymin (hänen toiveestaan) olla hankkimassa uutta sormusta. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että uusi sormus hänellekin olisi kiva, mutta saa nähdä mihin päädymme:)

      Poista
    2. Ymmärrän, jos ette halua paljastaa sormusta (tai sormuksia) ennen hääpäivää, eihän se mitenkään eriskummallista ole. Siksi kyselinkin :) Jaksan kyllä odottaa, vaikka itse en olekaan hyvä salailemaan. Ja meillä on salahäät, joten tuskaa tulee olemaan... :D

      Hääkuvaajaan me oltiin tosiaan heti valmiita panostamaan ja oltaisiin oltu vierashäidenkin osalta, 2000e menis vielä. En halua riskeerata niitä kuvia. Mutta siis kaikkihan aloittaa jostain ja oon törmännyt moneen ns. aloittelevaan kuvaajaan, jonka kuvat on aivan ihania. Ei heiltä puutu visiota vaan se kokemus. Aiotko muuten häiden jälkeen julkistaa kuvia? Mä ajattelin julkistaa ja linkittää omaan blogiini, josta selviää kyllä henkilöllisyyskin :)

      Poista
    3. Niimpä! Varmasti, jos olisimme pystyneet (hahhah!) säästämään jossain enemmän, niin olisimme saattaneet panostaakin kuvaajaan enemmän. Mutta näihin häihin tuntuu saavan uppoomaan rahaa ihan tuhottaman paljon, joten johonkin on vaan pakko vetää raja!:) Meidän kuvaaja on tosiaan kuvannut aikaisemminkin paljon, häitäkin, ja olen hyvin luottavaisin mielin näiden kuvien suhteen:)
      Ajattelin myöskin julkaista kuvia häistämme. Tosin ehkä suttaan vieraiden naamoja piiloon tms. Ajattelen ehkä niin, että se kuuluu vähän hääblogin henkeenkin julkaista kuvia omista häistään? Tosin varmasti lukuisia poikkeuksiakin löytyy, mutta itsekin ajattelin julkaista :)

      Poista
    4. Me ollaan tosiaan ylitetty meidän 4000 euron budjetti :D Ei pahasti kylläkään ja pystytään korjaamaan se. Onneksi ei oo vierashäitä, muuten oltais vararikossa ja kauan!

      Tein muuten tänään postauksen meidän hääkuvaajasta, jos kiinnostaa kurkata :)

      Poista
    5. Tiedän niin tuon tunteen!! Meillä ei onneksi vielä ole mitään super ylityksiä budjetin suhteen tehty. Jossain toki ylitystä tullut, mutta niin on vastaavasti jossain myös alitettul. Eli vielä ei mitään paniikkia ilmassa:D Käyn ihan varmasti lukemassa tuon sun postauksen valokuvaajasta! :)

      Poista