torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannuskuulumiset

Aika on mennyt kuin siivillä. Edellisessä postauksessa alustinkin silloin edessä olevia kiireisiä viikkoja. Nyt juhannuksen aikaan voin vain todeta, että kiire ei ole valitettavasti vieläkään loppunut. Jokaiselle päivälle on löytynyt tekemistä siinä määrin, että töiden jälkeen olen kerennyt istahtamaan vasta aikaisintaan yhdentoista maissa. Onneksi puuhailu on mukavaa, ja pidän kaikesta tekemistä. 

Huomattavan ison osan ajastani on vienyt ne pellavaiset lautasliinat. Halusin kuin halusinkin kankaiset servetit koristamaan pöytiämme häihin, joten ei auttanut muu kuin rueta tuumasta toimeen. Tästä urakasta voin kertoa enemmän omassa postauksessa, mutta sen voin tässäkin todeta, että ei ole ihan pienitöisin päähänpisto, jonka olen saanut! Huh mikä homma, onneksi se palkitaan upealla lopputuloksella! :)

Kuva Pinterestistä.

Viime viikonloppuna vietimme minun polttareitani. Valitettavasti vielä en ole kerennyt kuvia laittamaan edes koneelle, saati sitten valitsemaan niistä julkaisukelpoisia. Upeat juhlat olivat, kaasoni olivat todellakin panneet parastaan! Lupaan kirjoittamaan polttareistakin enemmän myöhemmin, kunhan saan kuvat siirrettyä koneelle. 

Nyt kun elämä on ollut kiireistä, niin oli ihana tulla viettämään sukujuhannusta maaseudun rauhaan. Tämä pako arjesta tekee todella hyvää, ja kieltämättä katkaisee tämän kiireen sopivassa kohdassa. Nyt latailen hieman akkuja ja sitten maanantaina jaksaa taas elää arkea täysillä. Vaikka tämä hääsuunnittelu ja -toteutus välillä hieman syökin muuta vapaa-aikaa sekä yöunia, niin on se kyllä sen kaiken arvoista! ;)

Mukavaa ja rentoa Juhannusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti