sunnuntai 31. elokuuta 2014

Juomien esillelaitto häissä

Kuten jo jossain aiemmassa kirjoituksessa taisin mainita, tarjoilemme häissämme vieraille alkoholijuomia. Hääpaikkamme valikoimme sen mukaan, että saamme sinne itse ostetut juomat tuoda tarjottavaksi. Tässä onkin hyvä säästökohde monelle hääpaikkaansa vielä miettivälle! Hääbudjetista säästää melkoisen summan, jos ei tarvitse tarjoilua kustantaa hääpaikan ravintolan puolelta. Itse olemme päättäneet käydä hakemassa juomatarjoilumme Virosta, jolloin saamme juomat hankittua vieläkin edullisemmin.

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Mitään tarkempaa suunnitelmaa häiden juomatarjoilusta emme ole vielä tehneet. Haaveilijana rupesin kuitenkin jo miettimään juomien esillelaittoa irtotölkkien osalta. Hääpaikassamme taitaa olla valmiina sellainen iso baarimainen kylmäkaappi juomille, mutta tietenkin haluaisin laittaa juomat kauniimmin esille. Käytännöllisiähän nämä esillepanot eivät välttämättä ole, mutta sitä kauniimpia sitten ovatkin!

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Nyt vain pitäisi löytää sopivia astioita ja mielellään ihan kohtuulliseen hintaan! Tai ehkä oikeestaan sitä ennen täytyisi myydä tämä idea sulhasellekin..

2 kommenttia:

  1. Meillä juomat oli tarjolla häissämme isoissa sinkkivadeissa baarin puolella. Teimme kotona valmiiksi jäitä, pestyihin litran kokoisiin mehutölkkeihin. Ne oli helppo "kuoria" esille leikkaamalla pahvi ympäriltä pois ja myös riittävän kookkaita etteivät sulanneet useisiin tunteihin vaikka hellepäivä olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja erityisesti tuosta jäihin liittyvästä vinkistä! Ei tullut aikaisemmin mieleenkään, että pienet jääpalat tosiaan sulavat helposti varsinkin lämpimän päivän sattuessa kohdalle! Ostitteko nuo sinkkivadit jostain vai oliko teillä ne jo valmiiksi itsellänne?

      Poista