torstai 12. maaliskuuta 2015

Kortit esille kauniisti

Aikomuksenamme on koristella häihimme jonkin näköinen lahjapöytä. Kun olen hakenut inspiraatiota tuon pöydän koristeluun, niin silmiini on osunut ihania ideoita onnittelukorttien alustaksi tai paikaksi, johon kortit voi jättää. Innostuin tästä niin, että voisin hyvinkin kuvitella meidän häihin jotain vastaavaa.

Kuva Pinterestistä.
Kuva Pinterestistä.

Eniten minua tässä ideassa ihastuttaa tietenkin kaunis ulkonäkö, jota voi ja pitääkin muokata omiin häihin sopivaksi. Vain mielikuvitus on rajana ideoinnin suhteen! Erityisesti tuo vanha, haalean turkoosiksi maalattu työkalupakki saa minulta täydet söpöys-pisteet!

Kuva Pinterestistä.

Kuva Pinterestistä.

Maalaisromanttisia häitä on ihana suunnitella, sillä saa haaveilla ja myös toteuttaa toinen toistaan ihanampia yksityiskohtia. Liika on tietysti liikaa, mutta mielestäni huolitellut yksityiskohdat antavat häihin viimeistellyn silauksen. Maalaisromanttisessa tyylissä yksi parhaimmista puolista on siinä, ettei kaiken tarvitse olla viimeisen päälle siloteltua sekä täydellistä, vaan tyyli voi välillä olla hyvinkin huoleton, ja siltikin upea! :)

2 kommenttia:

  1. Oih, ihania ideoita! Erityisesti tuo vanha työkalupakki. <3 Meiltä löytyykin Sarandiasta tuollainen vanha matkalaukku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä upeita! Hyvä tietää, että teiltä löytyy tuollainen matkalaukku, jos tositarve iskee ;)

      Poista