tiistai 26. toukokuuta 2015

Hääkampauksen suunnittelua

Nyt alkaa olla jo h-hetki niin lähellä, että on jo aika alkaa vakavasti suunnittelemaan hääkampausta. Olen pohdiskellut asiaa, ja miettinyt pääni puhki mitä oikeasti haluan hiusten suhteen. Lopulta tein päätöksen klassisen nutturan ja rennon nutturan välillä. 

Kuva Pinterestistä.
Kyllä, päädyin siihen rennompaan yksilöön. Miksi? Koska se on vaan niin mielettömän kaunis, ja tukee häälookiani täydellisesti. Se tekee morsiustyylistäni samalla nuorekkaan rennon, mutta myös harkitun juhlavan. Olen vain yksinkertaisesti näille rennoille nutturoille 
aivan myyty!

Kuva Pinterestistä.
Tokihan mieli voi vielä muuttua eikä harjoituskampausta ole tehty. Luulen kuitenkin, että olen löytänyt itselleni täydellisen juhlatyylin. Se millainen kampaus tulee konkreettisesti olemaan on vielä arvoitus, sillä annan myös kampaajalleni, hyvälle ystävälleni, mahdollisuuden tehdä omia ehdotuksiaan ja näyttämään tukkataikojaan. Enää en malttaisi odottaa koekampaukseen asti.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti