perjantai 17. heinäkuuta 2015

Vihkitilaisuus

Nyt olemme saaneet valokuvaajaltamme kaikki hääpäivämme kuvat. Voi että, miten ihanaa on kuvien avulla elää tuota päivää yhä uudelleen ja uudelleen. Ajattelin jakaa päiväämme muutamaan osioon, jotta ette aivan tukahdu kuvaähkyyn. Ensimmäisenä vuorossa on luonnollisestikin vihkitilaisuus, olkaa hyvät!



Vihkimisemme tapahtui Kontiolahden tunnelmallisessa vanhassa kirkossa. Itse kirkko oli kaunis ja antoi hyvän taustan upeille kuville. Tunnelma kirkossa oli alusta saakka onnellisen rauhallinen, ihanan rakkaudentäyteinen. Kirkossa meillä oli kaksi kuvaajaa paikalla. Toinen kuvaajista kuvasi lattiatasolla alttarin ympärillä ja toinen taas oli sijoittunut kirkon parvelle. Tämä toimi käytännössä paremmin kuin hyvin, sillä yhden kuvaajan ei tarvinnut juosta vihkitilaisuuden 
aikana ylös ja alas. Mai Mönkkösen lisäksi kirkossa toimi kuvaajana 
Samuli Kuittinen.


Ihme kyllä, en osaanut jännittää häitämme yhtään, en edes kirkon ovien avautumista odotellessamme. Päätin nauttia tuosta vihkihetkestä täysillä, ja elää siitä täysillä jokaisen sekuntin. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että vihkitilaisuuden loputtua oli oli helpottunut. Ehkä sen voi hieman näistä kuvista aistiakin?! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti